torstai 1. toukokuuta 2014

Pientä muodonmuutosta

Näin alkuun kaikille lukijoille ja muillekin hyvää vappua!

Tosiaan, eilen kun oli tämä "kaikkien ryyppypäivä", niin ajattelin itsekin ottaa parit siiderit kun Teemu-kulta oli kuskina. Näin sitten myöhemmin paikallisessa pari kavria joita en ollut nähnyt pitkilleen, joten heidän kanssaan oli mukava pitkästä aikaa jutella. Sitten Teemun kaveri vaihtui kuskiksi jotta Teemu sai juotua muutaman, ja joskus 12 aikaa oltiinki jo kotosalla. Et minun vappuun ei paljoo dramatiikkaa sisältyny. :D

No, asiasta kolmanteen; värjättiin minu tukka tiistaina violetista vaaleeks. Alunperin tän tukan ei pitäny jäädä tämmöseks, mutta kun nämä jäi silti liian tummiksi shokkivärille ja tyypit oli ihan hurmioissaan tästä väristä niin ei me sitten enää tälle tehty mitään. Pari päivää meni totutellessa, mutta kyllä nää on kivat - vaikka luulin ettei mulle kävis vaaleet hiukset ollenkaa.

jälkeen

ennen 


Nyrkkeilyn saralta voisin kertoa sen, että pian Joensuun Kammarin kehään astuu uusi, Suomen nuorin ammattilainen. Sitä odotellessa!