sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Paineet purkautuu

Fiilis on huikee. Eilinen Joensuun ilta päättyi hienoon pistevoittoon Joensuulaisesta Milla Ratilaisesta. En voi muuta sanoo ku et se oli ehkä kovin voittomatsi mitä oon koskaan otellu. Milla tuli kokoajan massalla päälle jo ekan erän alusta lähtien - mikä yllätti mut ihan totaalisesti. Muiden puheet Millan ottelutyylistä eivät pitäneet ollenkaan paikkaansa; hän löi nopeita, voimakkaita iskusarjoja kokoajan tullen lähelle. Lähiottelu ei todellakaa oo mun vahvuus.
          Kuitenki sain pidettyy vastustajan kaukana suorillani joilla naputtelin pisteitä. Kiitos vielä Amin Asikaiselle, joka oli kehäkulmassani avustamassa. Hän tsemppasi, antoi hyviä vinkkejä, joiden kautta sain sitten voiton itselleni. Mulla oli todella yksinkertainen tyyli; suoria, väistöjä ja hyviä vastaiskuja. Ne oli mun eväät voittoon.
          Mä kyllä muistan varmaan lopun ikääni mun fiiliksen ennen kun tuomio tuli. Mä olin todella epävarma siitä, että kumpi voitti. Mä rukoilin et mun nimi sanottaisi voittajana. Ja niin siinä kävi. Kunnon tuuletukset ja hirvee kiittely Aminille sen tsemppauksesta. :) Mahtava ilta! Kuvia ja videoita matsista tulee myöhemmin tänne blogin puolellekin!

Mut sanontaha menee et urheilija ei tervettä päivää nää, vai mitä? - Kyllä, mulla oli tänä aamuna hirveet tuskat ku mä heräsin. Selkä oli vissiin revähtäny matsin aikana ja olkapäähän koski nii s**tanasti. Buranakuuri odottaa taas. En kuitenkaan antanut sen haitata, vaan lähdin puol neljäks tallille ratsastaa. Tunti meni sairaan kivasti, tuntu et mä oon kehittyny hirveesti taas ja hirvee hinku oppii taas uutta ja kehittyy ratsastajana. Ihanaa terapiaa tuo hevostelu, en voi muuta sanoo. Unohtu ainaki hetkeks kivut. :)

       Huomenna lähden toiselle tallille kokeilee toista heppaa. Katotaa kui kipeenä huomen on lihakset, hehe.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Herätellääs tääki takas henkiin

Jep. Tää blogi on ny ollu jäissä sen takia, koska itellä on ollu vähä heikkoo ton henkisen puolen kans. Mut kaikesta selvittiin kunnialla, ja mä oon taas terve. :) Tänää palaan takasin nyrkkeilykehään Joensuussa, ja ite Amin Asikainen on mu kehäkulmas avustamassa! Ehkä unelmien täyttymys.







Eli mua vastas on Joensuulainen nainen, noin kolmekymppinen. Sillä on hirveen pitkä urheilutausta, hän nyrkkeilee ja thaiboxaa, eli voin sanoo et mulla tulee olee töitä sen kanssa. Ootan innolla otteluu, ja sitä yleisömäärää mitä Kimmeliin tulee. Tän illan jälkeen pidän viikon taukoo nyrkkeilystä, tähän on satsattu ja pistetty kaikki peliin.

Sit toine juttu. Mie oon taas saanu mun sisäisen heppatytön voimiinsa! Kävin maanantaina tallilla ja huomenna uusiks. Ihanaa vastapainoo nyrkkeilylle tuo ratsastus. Ehkä mä vielä joskus sen oman hevosen ostan. Joskus.

Mutta, toivottakaa onnee, mä lähen valmistautuu henkisesti otteluun! ;)

torstai 17. tammikuuta 2013

Videoo ja vähä valmentamista!

Ensimmäine videoblogi


Kävin sitte siellä salilla kyylimässä treenejä ku itte en voinu oloni takia treenailla. Ääneni on iha painees kuten videolta varmaa kuuleeki. :'D Parit kuvat sai kuitenki valmentaja napattuu ku pidin "uudelle" nyrkkeilijälle vähä pistareita.




Tällästä tänään. :)

My feelings aren't very good

.. Koska tämä vitun flunssa. Pää on täynnä räkää, nii tukkonen olo ku olla ja voi. Eilen oli vähä lämpööki ja melkee yskin keuhkoni pihalle, siks en menny edes kouluun. Tänää onneks selviydyin sinne asti ja nyt väsyttää hirveesti.

Alotin viime viikolla uuden "kuntokuurin", joka sisältää kolmesti viikkoon lihaskuntoo ja kahdesti-kolmesti viikkoon tekniikkaa ja sparrailua. Sunnuntaina pääsin vihdoinkin sparrailemaan kunnolla ja ai että oli kivaa! Maanantaina kävin vielä tekemässä lihaskuntoa, tiistaina iski jo flunssa. Nooot nice. Jos lauantaiksi parantuisin nii pääsis takasi treenailemaan...Tiedäpä siitä sitten. Toivotaan parasta!

Tää ny oli tämmöne pikapostaus ku huomasin etten oo paljoo kirjotellu ku ei oo ollu aikaa. Lukiojutut painaa päälle jamuuta mukavaa ja ei niin mukavaa.


See ya!♥


perjantai 28. joulukuuta 2012

Finally!

... Lajitreenit!


Pari tuntia ennen kun treenit alkoivat, oli täytettävä maha. :D 

omnomnom<3



Munakas.. :D

 Ensin lämmittelyt hyppynarulla, n. 5 min, sen jälkeen päärynäpalloo ja sitten varjonyrkkeilyy 2x2min. Jo tuli siinä hiki! Keskityin varjonyrkkeilyssä pitkiin ja nopeisiin sarjoihin sekä liikkumiseen. Mielestäni meni ihan hyvin, vaikka nopeutta on vielä hieman kehitettävä. :-) tuntu muute jaloissa ja olkapäissä et oli eilen salitreenit......


..Okei suu ei sais olla auki..


Sitte alkoki pariharjottelu. Treeneissä oli minun lisäks 13-vuotias (? XD) poika. Hänen kanssaan oli hyvä treenata ku hän on suunnilleen minun pitunen ja -painonen. :-) Joten kiitos hänelle ku tuli treenaamaan, yksin ois ollu vähä tylsää lyödä pistareita - ja säkkiä.




Prkl ku panta ei pysyny kunnolla päässä nii seki piti heivata.


Treenit kesti noin puoltoista tuntia, kun sparria ei otettu. Molempia väsytti hirveesti mut silti oli tosi hauskaa (ja rankkaa) salilla! Intressi nyrkkeilyyn ei taida koskaan loppua... :-)♥

Ja kyllä - en meikkaa treeneihin, muttaku otin tänää uuden profiilikuvan lärvikirjaan enkä jaksanu sitte pestä niitä pois. 

Sunnuntaina pidetään seuraavat treenit, huomenna vois käydä puntilla. Maanantaina sitten levätään. :)


See ya !♥

Lähttöö joulukilot

Käytiin siskon kanssa maanantaina ja tossa eilen punttisalilla, ja olo on sen mukanen. Ei tosin oo nyt nii pahasti lihakset jumissa ku mitä tiistaina mut kuitenki. Valitettavasti en kehannu ottaa siellä kuvia :c Treenailin koko vartaloo, mut huomasin et olkapäitä pitää vielä vahvistaa ja tasapainoo kehittää. Mut voi että sitä fiilistä kunnon treenie jälkeen! - Josta tuliki mielee et tänää vois olla vaikka lajitreenit.. Ulkona on nii paska sää ettei siellä voi mitään tehdä, kotona pentu saa välillä jotai iha ihme kohtauksia.. :D

Joulu tuli ja meni. Sain suht paljo lahjoja mut enite mua miellytti se mun maila<3 Tänää vois käydä sitäki testailemassa jos tuo sää paranee. Heräsin jo vähä yli kuus, nii nyt silmät seisoo iha mukavasti päässä. Nukkumaan >


Thainyrkkeilijä vs nyrkkeilijä.. :D



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

tuli vaa sellanen olo et haluun kirjottaa

otsikko kertoo kaiken. En oo lähteny salille, kiitos joulukiireiden. Hirveesti tekemistä, varsinkin tuon koiranpennun kanssa ku kokoajan hirvee villitys päällä. Joulun jälkeen aloitan sitte treenaamisen med videokamera. Uutena vuotena ajateltiin lähtee pienen kaveriporukan kanssa mökille ja ollaan siellä chillisti. Hassulta tuntuu et kohta on jo vuosi 2013 ja täytän jo 18. Sitten tuleeki jo vanhojen tanssit ja syksyllä alkaa jo kirjotukset.. hui!

Mutta nii. Tänää kävin ostamas viimoset joululahjat ja nyt voin vaa olla rennosti kotona kattoen leffaa. Ens viikolla sitten luistelemaan kun saan kunnon jääkiekkomailan joululahjaksi (kiitos sisko♥). En tiiä sitte mikä mulla on ku nyt parina päivänä oon ollu aika äkänen ja vittuuntunu, ja välistä taas semmonen et en jaksa tehä mitää muuta ku nauraa. Normal? -No. Ihmeellistä. Väsyttääki iha sikana ku tässä oon viikon ajan nukkunu tosi huonosti ja aamulla on pitäny olla jo aikasee ylhääl ja menos pihalle ton pennun kanssa. Mut onneks tää tästä helpottaa sitte joskus ku ei tartte ravata koko aikaa pihalla ja pitää pentuu silmäl 24/7..


Huomenna voisin tehdä pienen jouluvideon, mikäli jaksan. Pakko se on kyl testata omia editointitaitoja!


Huomiseen!♥