Otsikko kertoo varsin selkeesti mistä mä aion tänää tänne kirjottaa. Eli mä vihaan sitä että mä rakastan, ku siitä ei vittu pääse yli eikä ympäri, ja vaikka kui yrittäis olla välittämättä ja rakastamatta nii jhoo. Sitä saa aina olla silleen että joo no ei meistä tuu koskaan ikinä mitään mutta rakastampa silti. Ja tiiättekö kui turhauttavaa se on? Tekis mieli vaa mennä karkuun ja olla kuulematta koko rakkaus-sanaa...
Mä jo oikeest luulin et oisin päässy yli. Onhan siitä jo ainaki puol vuotta ku erottii mut... mä vaa välitän liikaa. Tätä tunnetta mikä mun sisäl nyt on, on tosi vaikeeta pukee sanoiks ja siks tästä tuli tosi sekava teksti. Ehkä mä tarviin vaan aikaa. Ehkä voisin vaan lopettaa rakastamisen ja olla kylmä, sellainen mikä mä sillon joskus olin. No ja paskanmarjat. Kärsitään sitte.
Sydämeni osuman sai.
Nuoli on Amorin viinistä kai.
Syvälle se upposi niin
aivan kuin jäädäkseen iäksi kii.
Iskusta sen mä vavahtelen,
vaikka se sattuu, mä vaikeroi en..
Ps. Mä rakastan sua....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti